Mielessä kaivellut jo jonkin aikaa oman blogin kirjoittaminen. Nyt sen sain aikaiseksi, nyt yön taas mennessä väkisinmakaamiseksi.
Mistäköhän se kirjoittamisen sitten aloittaisi? Ei riitä, että päivät ovat hulinaa, pienessä punaisessa torpassa Suontakana on hulinaa ja vilinää näin öisinkin.
Nukuinhan minä, kokonaiset kaksi tuntia. Miksi vain pari tuntia? Siksi, että sain pellit kiinni ja siksi että, olen Frasier-fani.
Sitten Irene tuli herättämään, ilmeisesti ruppana, äidin pikku Batman nähnyt pahaa unta tai jostain muusta syystä herännyt.
Täällä torpassa, kun joku (lue: minä) herään ja nousen, alkavat koirat, nuo ihanat rakkaat karvaperseet hillumaan. Enemmän tai vähemmän. Tällä kertaa enemmän. Rähjä halusi pissille.... No päästettävähän ne oli.
Se on sellainen hassu lumipallo-efekti, yksi herää ja haluaa ulos, niin toinen ja kolmaskin huomaavat kuplan otsassaan. Toisaalta onhan se mukava mennä puskaan kaverin kanssa kuin perässä kiukkuisen mamman saattelemana, hetken päästä. Sitten kun se mamma on ensin päässyt takasin sinne sänkyynsä. Juu-u! Kokeilivat ne sitäkin jossain vaiheessa, ei onnistunut... Tai siis minä en sitten suostunut marionettinukeksi pomppimaan koko yötä edestakaisin.
Sivuraiteellehan taas päästiin.
Memmu-mummo-rakkaani toipuilee omituisista oireistaan hyvää vauhtia eikä siitä kyllä huomaisi sen olleen kippiänä ollenkaan. Juoksuakin taitaa pukata! AARGH! Sen tietää sitten taas....
Isojen asioiden ja päätöksien edessä ja vähän takanakin.
Ystävällinen Itellan-täti toi postin ovelle asti aamulla, kun toimitti aiemmin tilaamani, unohtuneet tuotteet Savonlinnasta. Mainoksia mainoksia mainoksia.... Ja kiitoskortti Ninniltä <3
Käräjäoikeudestakin tuli kirje, olin sitä jo odotellutkin. Kerron siitä myöhemmin.
Sellainen tarina tänä yönä tällä kertaa.
Suontaka kiittää ja kuittaa.
